Tiesitkö, että

Aurassa valmistetaan kotimaista jäätelöä alusta loppuun saakka?

Ensimmäinen jakso

Aamulypsyllä

Jymyn jäljillä -sarjan ensimmäisessä jaksossa Kalle Lamberg ja Susanna Heinonen vievät meidät katsomaan, miten päivä jäätelötehtaalla Aurassa käynnistyy.

Jäätelön valmistuksessa kaikki alkaa maidosta - Kalle ja Susanna lähtevätkin maidonhankintareissulle maitotilallemme, joka on vain 15 km päässä jäätelötehtaasta. Maito on jäätelön tärkein raaka-aine, ja kun saamme sen niin tuoreena kuin mahdollista, vaikuttaa se myös jäätelön makuun ja laatuun. Kaikki maito Jymy jäätelöihin tulee omalta lähitilaltamme!

Toinen jakso

Makuasioita

Kalle ja Susanna jatkavat matkaa Jymyn jäljillä!

Toisessa jaksossa päästään maistelemaan herkullisia ja vähän erikoisempiakin jäätelömakuja.

Jymyn jäätelötehtaalla intohimoiset ja taitavat jäätelöntekijät valmistavat kaiken mahdollisen alusta loppuun. Raaka-aineet tulevat aina mahdollisimman läheltä ja myös eksoottisemmille raaka-aineille ollaan löydetty vastuulliset toimittajat.
Kolmas jakso

Tulikoe

Jakso kolme, tehtävä kolme!

Jymyn jäljillä jatkuu ja nyt päästään kurkkaamaan, minkälaisia jäätelömakuja Kalle ja Susanna kehittelevät.

Jymyllä tapahtuu

Lue Jymy Jäätelön tuoreimpia kuulumisia blogistamme.