Siirry sisältöön
Mistä kaikki alkoi

Jymy Jäätelön tarina

jymy_etusivu_hero_taustavari

Pirkko ja Jaakko Suominen aloittivat luomumaidon tuotannon tilallaan Turussa vuonna 1996. Perheen pojat Olli ja Samuli olivat tuolloin vielä alle kouluikäisiä, mutta alusta saakka vanhempiensa apuna maatilan töissä. Kestävä alkutuotanto ja eläinten hyvinvointiin panostaminen tuli pojille verenperintönä: lehmä on työkaveri, ei työkalu. Olli opiskeli tuotantotalouden diplomi-insinööriksi ja Samuli kouluttautui maatalousalalle. Pojat ovat päättäneet jatkaa vanhempiensa tilaa ja perustaneet oman myös luomukanalan.

2010-luvun alkupuolella Suomisen perheessä heräsi ajatus uuden kehittämisestä: Turussa lehmätila kun ei voinut kasvaa määrättömästi asutuksen ja kaupungin sääntelyn takia. Perheen mielessä kävi erilaisia skenaarioita oman, laadukkaan luomumaidon jatkojalostamiseksi.

Sattumalta samoihin aikoihin keittiömestari ja mediapersoona Jyrki Sukulan päässä muhi ajatus tehdä jotain ainutlaatuista suomalaisesta maidosta, ja ihan ensimmäiseksi piti löytää paras mahdollinen maitotila ja maito. Hän aloitti selvitystyön ja sai tutulta eläinlääkäriltä vinkin yhdestä Suomen parhaimmista maitotiloista. Jäljet johtivat Turun ainoalle maitotilalle ja pian Jyrki kumppaneineen löysikin itsensä Aurasta, Suomisten huvimajasta.

Yhteinen sävel alkoi muotoutua hyvin nopeasti jo jutellessa: Jyrki yhtiökumppaneineen ja Suomisen perheen pojat päättivät siltä istumalta alkaa valmistamaan huippujäätelöä. Pääraaka-aine olisi oman tilan luomumaito ja kananmunat tulisivat niin ikään läheltä, omalta luomukanalalta. Kantavat periaatteet olivat selvät, parasta mahdollista jäätelöä puhtaista raaka-aineista, mahdollisimman vastuullisesti ja läpinäkyvästi.

Jäätelöpallot lähtevät pyörimään

Jymylle löytyi tuotantotilat 15 kilometrin päästä maitotilasta, entisestä Sisu-pastillitehtaasta Aurasta. Lyhyt välimatka ja ainutlaatuinen järjestely maidon toimittamisessa antoivat suuren kilpailuedun. Maidosta jäi pois yksi ylimääräinen käsittely, pakkaus sekä kuljetus. Näin tärkein raaka-aine saatiin tehtaalle niin tuoreena kuin mahdollista. Alkoi jäätelönteon oppivuodet. Olli, Jyrki ja kumppanit valmistivat jäätelöä puritaanisen tarkasti ja tinkimättömästi paneutuen juurta jaksaen jäätelön tekemiseen, pyrkien koko ajan parempaan. Onneksi avuksi löytyi myös kokeneita mentoreita, joilta he saivat arvokasta oppia. Työvaiheet ja nyanssit hioutuivat ja tehty työ alkoi kantaa hedelmää. 

Tuotannon alkaessa 2014 Jymy oli Suomen ensimmäinen luomujäätelön valmistaja. Heti ilmestyttyään se valittiin Pohjoismaiden parhaaksi uudeksi luomutuotteeksi kansainvälisessä yleisöäänestyksessä.

Suurin osa suomalaisista haluaa jäätelönsä yhä maidosta ja kermasta valmistettuna, mutta Jymyllä on panostettu myös vegaanisiin vaihtoehtoihin. Ideologia laadusta ja kotimaisuudesta pitää, vaikka pääraaka-aine muuttuu – ja vaikka valmistusprosessi on ollut kaikkea muuta kuin helppo. Jymy-tuoteperhe on vuosien saatossa kasvanut myös vähäkalorisilla Vapaus-jäätelöillä, hiilinegatiivisella jäätelösarjalla sekä viimeisimpänä perhepakkauskokoisilla premium-jäätelöillä. Periaatteista ei ole tingitty: Jymyllä tehdään jäätelöitä, joista voi ihan aidosti olla ylpeä. 

jymyn_tarina_kuva_1
Suomisen luomumaitotilalla lehmät saavat ulkoilla vapaasti. Kuvassa Rohkelikko (vas.) ja hänen työkaverinsa Olli Suominen.

Kotimaisuus elämäntehtävänä

Kotimaisuus toistuu jymyläisten puheessa usein. Viime vuosien tapahtumien seurauksena sen merkitys on kasvanut entisestään ja yhä useampi haluaa tukea suomalaista toimijaa. Kuluttaja on hyvin valveutunut ja ottaa selvää tuotteiden alkuperästä. Suomisen Maito on täysin suomalainen yritys ja raaka-aineet suomalaisia, aina kun mahdollista.

Olli oli viisivuotias, kun hänen vanhempansa Pirkko ja Jaakko ryhtyivät päätoimisiksi luomuviljelijöiksi. Hän muistaa olleensa jo lapsena joka ilta navetassa vanhempiensa apuna.

– Meillä lehmät tunnetaan nimeltä, eikä lehmä ei ole mikään työkalu vaan työkaveri. Niillä on minuun rauhoittava vaikutus, Olli sanoo.

Pihattonavetassa jokaiselle lehmällä on oma ruokintapaikka, riittävästi luonnonvaloa, ulkoilumahdollisuus sekä kumimatoilla pehmustetut käytävät. Rutiineihin ohjaaminen tapahtuu opettamalla, ei pakottamalla. 

Vaikka Olli on opiskellut diplomi-insinööriksi, työ alkutuotannon parissa tuntuu oikealta elämänvalinnalta. 

– Vaikka julkisuudessa keskustelu maanviljelystä on usein negatiivista, niin tunnen tekeväni tarpeellista työtä. Kukaan ei tule aamuisin lyömään mitalia kaulaan, mutta kyllä moni tykkää siitä, että omassa ruokapöydässä on kotimaista maitoa ja juustoa, Olli toteaa. 

Maidon matka Jymy-jäätelöksi

Satakunta lehmää lypsävät luomumaidon Turun ainoalla maitotilalla.

jymyn_tarina_kuva_2

Maito kulkee 15 kilometrin matkan tilalta jäätelötehtaalle Auraan tuoreena ja käsittelemättömänä.

jymyn_tarina_kuva_3

Jäätelön raaka-aineena käytettävät maito ja kerma ovat siis täysin lisäaineettomia ja niin laadukkaita kuin suinkin voivat. Kananmunat tulevat nekin omalta tilalta. Suklaa, jota Suomesta ei saa, tulee vastuulliselta Original Beans -tuottajalta. Vegaanisten jäätelöiden pääraaka-aineet härkäpapu ja kaura ovat kotimaisia.

jymyn_tarina_kuva_4

Jäätelöntekijät valmistavat kaiken alusta loppuun pieteetillä: hillot ja kastikkeet keitetään, vanilijatangot raaputetaan, taikinapalat leivotaan ja murustetaan, voi ruskistetaan ja kinuskit kiehautetaan omissa tiloissa.

jymyn_tarina_kuva_5

Helmikuussa 2023 toimme kauppoihin uudet premium-jäätelöt 900ml perhepakkauskoossa, makuina Madagaskarin vaniljakermajäätelö, Päärynäkermajäätelö, Maitosuklaakermajäätelö sekä vegaaninen Vaalea ja Tumma suklaa -jäätelö.

jymyn_tarina_kuva_6

Tutustu Jymyn herkullisiin ja monipuolisiin jäätelömakuihin